Nelinpeli.com on uudistunut ja blogikirjoituksia alkaa ilmestymään nyt tiukalla tahdilla kaikkien luettavaksi. Jatkossa kynä kädessä tulee istumaan ainakin Jason, Sebastian, muutama vieraileva kirjailija sekä allekirjoittanut. Omalta osaltani toivotan tervetulleeksi lukemaan Nelinpelin painavaa sanaa. Tämä on Mielestäni Osat Irtoilevat (#MOI).

Pelaamista on voinut harrastaa jo vuosia muuallakin kuin television tai monitorin äärellä. Puhelimet, pädit, käsikonsolit ja muut ovat mahdollistaneet sen, että pelaaminen bussissa, pöntöllä, sängyssä tai vaikkapa mökin kuistilla on ah aina niin ihanaa. Käsikonsolien vauhdikas maailma se jaksaa silti yllättää. Mobiilipelimaailma on kuin villi länsi. Bisneksessä on paljon tekijöitä joiden tuotokset vaihtelevat masentavasta mahtavaan. Käsikonsolimarkkinoilla mekastaa oikeastaan vain kaksi tekijää. Nintendon rahaa tahkoava DS-sarja vaihtui järkyttävästi rahaa tahkoavaksi 3DS-sarjaksi ja uusimmat laitteet ovatkin olleet jo hetken markkinoilla. New 3DS ja New 3DS XL tekee saman mitä edeltäjänsä sekä vielä vähän enemmän. Sonyn visio käsikonsoloinnista on ollut aina maanmiehestään poikkeavaa ja tulokset ovat olleet sen mukaiset. PSP ei koskaan täysin iskeytynyt pelaajien mieliin eikä PS Vitakaan siihen oikein kyennyt. Laitteissa ei sellaisenaan ole mitään vikaa. Oma näkemykseni on se, että Sonyn käsikonsolit vaan ovat liian lähellä sitä telkkarin ääressä pelaamista eikä siten ole niin houkuttelevaa… En tiedä. Sano sinä.

Mitkä pelit tekevät käsikonsolipelaamisesta sitten niin parhautta? Mitkä pelit tykittävät suoraan suoneen niin, että hiki tulee? Jatkakaa lukemista olkaa hyvä.

Fantasy Life 3DS

Fantasy Life ilmestyi 3DS:lle ilman suurempaa meteliä. Kansikuvan perusteella se oli “Jälleen-yksi-elämä-simulaatio” käsikonsolille. Huraa. Voi pojat kuinka väärässä olinkaan. Fantasy Life on Level-5:n tuotos ja studio on varmasti monelle 3DS-pelaajalle tuttu esimerkiksi Professor Layton -peleistä. Peli alkaa hahmonluonnilla josta siirrytään hämmentyneeseen pelihahmoon joka herää Pamin ullakolta sängystä pudonneena. Tästä alkaakin eeppinen tarina joka vie läpi luolien, kadonneiden prinsessojen, mystisten kuukivien sekä kuningaskuntien välisten kahnausten. Pelin JUTTU on vapaasti valittavat ammatit. Niitä on yhteensä 12 kappaletta. Tarjolla on niin puunhakkaajaa, räätäliä, paladinia kuin vaikka kalastajaakin. Pelissä on oma pääjuonensa, mutta jokaisella ammatilla on myös oma tarinansa pääjuonen lomassa. Ammatit täydentävät hyvin toisiaan joten metallisepäksi halajavan kannattaa ehkä ottaa ensin ammatikseen mainari ja täydentää mineraalivarastonsa täyteen. Samalla tavalla esimerkiksi puuseppä hyötyy puunhakkaajasta. Ammateissa on siis tarjolla keräilijää sekä seikkailijaa. Voit tietenkin suoraan hypätä paladiinin housuihin ja pelastaa maailma tällä tapaa. Valinta on täysin sinun. Maailma on suuri, se on melkeinpä heti täysin tutkittavissa, on vuorokauden vaihtelut sekä elävä luonto. Vihollisia siellä täällä, tehtäviä kansalaisilta, luolastoja… Tavaraa on. Podcastissa taisin kuvailla Fantasy Lifeä 3DS:n Dark Soulsin ja Skyrimin sekoitukseksi. En valehdellut. Tunnen ihmisiä jotka ovat kuluttaneet peliin aikaa yli 200 tuntia eikä loppua näy. Tästä pitää huolen peliin tullut Origin Island DLC.

Final Fantasy - Theatrhythm 3DS

FF - Theatrhythm on musiikkipeli. Simple as that. Se lainaa ideansa näppärästi Guitar Hero- sekä Rock Band -peleistä ja täyttää korvakäytävät Final Fantasyn eeppisillä musiikeilla. Suurella epäluulolla kävin lataamassa pelistä demoversion jonka jälkeen poskeen iskenyt koukku oli välitön. Peli hankintaan eikä muuten kaduttanut. Idea on sinänsä yksinkertainen. Ruudulla vilistävien pylpyröiden pitäisi kohdata soiva musiikki niin tarkasti kuin mahdollista. Painettavia ympyröitä on muutamaa erilaista. Pelkkä ympyrä tarkoittaa yhtä napinpainallusta. Pitkään jatkuva ympyrä loogisesti napin pohjassa pitämistä. Ympyrä jossa on nuoli keskellä vaatii, että painat namiskaa ja ohjaat tatilla siihen suuntaan. Yksinkertaista eikö? Valittavana on musiikkia melkeinpä jokaisesta Final Fantasy -pelistä joten pelattavaa riittää. Eri musiikki edustaa eri “genreä”. Field Music sisältää usein pitkään painettavia ympyröitä jotka myös aaltoilevat ylös ja alas. Tällöin on myös liikutettava tattia haluttuun suuntaan. Battle Music näyttää tutulta Final Fantasy - taistelulta. Ruudun ohjeiden mukaan tehdään vahinkoa aalloittain tuleville vihollisille tavoitteena saada jokainen nuotti osumaan juuri oikein. Event Music on Field Musicin tyyppinen pelimuoto jossa taustalla tapahtuu valitsemastasi Final Fantasy -pelistä kohtauksia sinun naputellessa vaadittuja nuotteja. Tämän kaiken seassa sitten kehitetään omia hahmoja, kerätään uusia biisejä pelattavaksi ja hinkataan tulosta aina vain paremmaksi. Jos Final Fantasy ja musiikkipelit maistuu niin älä enää ihmettele. Suosittelen.

Fire Emblem: Awakening 3DS

Kuulijan heittämänä vinkkinä ajattelin tutustua peliin siitä mitään tietämättä. Tylysti voin sanoa, että ehdottomasti 3DS:n parhaimmista peleistä. Mistä on kyse? Fire Emblem tarjoaa minunlaiselle vanhalle Advance Wars -fanille juuri sitä mitä olen jo muutaman vuoden kaivannut. Lisää Advance Warsia. Fire Emblem vaan tekee kaiken paremmin, syvällisemmin sekä mielenkiintoisemmin. Peli alkaa pienellä ryhmällä taistelijoita joita liikutellaan ruudusta toiseen omalla vuorollaan. Kun kaikki on liikutettu tai muuten vain tahdot päättää vuorosi on vihollisen vuoro tehdä sama. Kentällä vastakkain ovat miekkamiehet, jousimiehet, ratsuilla ratsastavat taistelijat, maagit, wyvern-ratsastajat ja vaikka mitkä. Jokainen on vahva omalla osa-alueellaan. Pyhä kolminaisuus on se, että miekka voittaa kirveen, kirves voittaa peitsen ja peitsi voittaa miekan. Maagit ja jousiampujat kestävät vähän vahinkoa, mutta pystyvät hyökkäämään etäältä. Vahvasti panssaroidut yksiköt kestävät hyvin miekkoja, mutta sotavasara tekee rumaa jälkeä. Kaikilla on heikkoutensa sekä vahvuutensa ja tämän balanssin löytäminen on osa pelin taikaa. Toinen suuri vahvuus on pelin hahmot. Hahmokatras on alkuun suppea, mutta pelin edetessä kasvaa reippaasti. Omat suosikkinsa sekä inhokkinsa löytää nopeasti. Lisämakua tuo se, että pelissä hahmon kuolema on lopullinen. Kaatunut Seppo-maagi ei tule enää seuraavaan taisteluun mukaan vaan pysyy kuolleena. Tämä vaatii tietenkin vaikeamman vaikeustason, mutta on ehdottomasti suositeltavaa laittaa päälle. Kentällä taktikointi on myös todella iso osa pelin viehätystä. Niin monta ruutua ja niin monta vihollista… ja niin vähän vuoroja. Fire Emblem: Awakening kantaa eteenpäin mielenkiintoisilla hahmoillaan, loistavalla pelattavuudellaan, taktisilla elementeillään sekä menettämisen pelolla varmasti loppuun asti. Erittäin suositeltava peli kaikille 3DS-omistajille.

Bravely Default 3DS

Square Enix teki sen taas. Final Fan… anteeksi Bravely Default on firman uusimpia tuotoksia roolipelirintamalla eikä tässä ole paukkuja säästelty. Eeppinen tarina tuhoutuvasta maailmasta sekä sitä pelastavista nuorista sankareista sekä sankarittareista. Maailma on suuri ja täynnä satunnaisesti käynnistyviä taisteluita. Taisteluista selviää vuoropohjaisen taistelun avulla heitellen magiaa sekä huitoen miekoilla. Taisteluiden välissä käydään elämää suurempia keskusteluja niin hahmojen unelmista, naismausta kuin vaikkapa maailman kohtalosta. Ja sitten taas seikkaillaan aavikoilla, metsissä, kaupungeissa ja ties missä. Mukava lisä perinteiseen kaavaan tässä pelityypissä on hahmoille annettavat ‘ammatit’. Niitä pystyy vaihtaa milloin vain, paitsi taisteluissa, ja ryhmään voi ottaa vaikka neljä maagia, jos niin haluaa. Nämä ammatit ovat perinteisiä white mage, black mage, monk, knight, thief sekä monta muuta. Kokonaisuudessaan niitä taitaa olla yli 20. Taistelu on vuoropohjaista, mutta sisältää pienen erikoisuuden sillä, että oman vuoron voi jättää välistä jolloin seuraavalla vuorolla voi toimia kaksi kertaa. Näppärää. Tarjonta vihollisissa sekä pelihahmoissa on tuttua Square Enixiltä ja, jos Final Fantasyt ovat olleet lähellä sydäntä niin Bravely Default astuu samalle riville niiden kanssa.

The Legends of Zelda: Link Between Worlds 3DS

Omalla listallani vuoden 2013 parhaaksi peliksi valittu The Legend of Zelda: Link Between Worlds oli oikeastaan se syy miksi lähdin 3DS XL:n matkaan. Odotukset tätä peliä kohtaan olivat kovat. Olihan se “jatko-osa” nuoruuteni suosikkipelille sekä yhdelle elämäni parhaista peleistä Link to the Pastille. Link Between Worlds heittää perinteisen “kädestäpitelyn” heti pois ja pelaaja päästetään vaeltamaan Hyruleen omin nokkineen. Maisemat on veteraanille tuttuja, mutta uutuuksiakin löytyy. Vanhoja ja uusia vihollisia sekä hahmoja tulee vastaan jatkuvasti, mutta suurin muutos on pelin ‘jipossa’. Link pystyy muuttamaan itsensä seinälle kaksiulotteiseksi versioksi jolloin esimerkiksi ohuista raoista pääsee kulkemaan. Tätä jekkua käytetään fiksusti erilaisissa ongelmissa yhdessä Zeldoista tutun laajan tarvikevalikoiman. Tarjolla on esimerkiksi vanha kunnon Hookshot, bumerangi, jousipyssy sekä vasara. Maailma on laaja ja, ylläri ylläri, siitä on olemassa myös se toinen puoli Lorule. Näiden kahden ulottuvuuden välillä seikkaillessa uppoutuu maailmaan ja tunnelmaan niin vahvasti, että sieltä ei halua pois. Kun loppu koitti oli allekirjoittanut silmät kosteana ja vuoden peli 2013 äänestyksen ensimmäinen sija päätetty.